![]() Googlen Street Wiev-palvelun kuva. |
Yhdistyksen osoite on Kannelkatu 2 A 26, |
|
![]() |
Opetusneuvos Antti Henttonen
on kirjoittanut kirjan |
Lappeenrannan seudun veteraaniopettajat
Kerho kuuluu maan vanhimpiin, se on perustettu 1970
nimellä Lappeenrannan opettajayhdistyksen veteraanitoimikunta.
1970-luvun jälkipuoliskolla nimi vaihtui Lappeenrannan seudun
veteraaniopettajiksi.
Jäseniä on 50-60, joista aktiivisia mukanaolijoita 25-30.
Puheenjohtajia on ollut seitsemän, joista ensimmäinen oli Lauri Pihkala,
pisimpään ovat toimineet Martti Nenonen ja Yrjö Häyhä,
sekä 1999 lähtien Kajaanista muuttanut Jaakko Hulkkonen.
Sihteereitä on ollut kahdeksan, pisimpään palvelleina Maija-Liisa Alapeuso
ja Hellä Pöllänen, vuodesta 1999 Ebba Melkko.
Raija Sinkkonen on hoitanut taloutta koko 1990-luvun ajan.
Kokoontumisia oli alkuaikoina 2-3 vuodessa, 1970-luvun puolivälistä lähtien joka
kuukausi.
Niiden ohjelmassa on ollut muistelua vanhoista ruoka- ja pitoperinteistä eri
puolilta maata,
alueen kuntien ja seurakuntien historiaan ja toimintaan tutustumista,
retkiä Saimaan kanavalle ja historiallisiin kyliin, uuteen Valamoon,
teattereihin ja Savonlinnan oopperajuhlille.
Esitelmien aiheita ovat olleet suvaitsevuus, lähimmäisen merkitys, vanheneminen
jne.
Kosketusta entiseen elämäntyöhön ovat antaneet vierailut
Alakylän koulun musiikkiluokilla.
Vuoden kohokohtana oin yhteinen joulujuhla aterioineen.
Kerho järjesti valtakunnalliset opettajapäivät 1989.
1990-luvun alussa tapahtui jonkinlainen väsähdys, mutta toiminta
on elpynyt vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Jäsenmaksua ei ole,
mutta kokouksissa kerätään kymppi tai pari ilmoitus- ym. kuluja varten.
Veteraanipäivistä jäi talteen pieni pesämuna. Tavoitteena on saada
Suur-Lappeenrannan alueen kaikki veteraaniopettajat mukaan toimintaan -
heitä on moninkertainen määrä.
Oma laulumme
.